Tätä kirjaa olisi suloista lukea kovalla helteellä, riippukeinun varjossa loikoillessa. Kivoja kuvia, huolettomien ajatusten seuraksi. Jos jossain kohtaa viitataankin tylsiin rikkaruohoihin tai maanmuokkaamisiin, niissäkin kuvissa on sievän värisiä työkaluja, joilla voi söpösti vähän harailla maan pintaa. Perustamistöihin vain viitataan siveästi, rasittamatta lukijaa liikaa ajatuksella kovasta työstä.
Mutta silti, ei tämä missään nimessä huono kirja ole. Sovellettu ihan hyvin suomalaisiin oloihin, ja paljon, paljon kuvia kokonaisuuksista. Kovin monissa puutarhakirjoissakin kun pakkaa olemaan vaan toinen toistaan enemmän väritettyjä lähikuvia yksittäisistä kukista.
"Kauniina kesäpäivänä on ihanaa kuljeskella puutarhan vehreydessä: pieni puuhailu tuntuu huvitukselta ja rentouttaa mieltä. Kuihtuneiden kukkien nyppiminen on mukavaa, kun työn tulos näkyy heti. Ohjailenpa tuota kärhöä hiukan ja kiinnitän tuon uuden verson kauniisti esille... Siistinpä tuota pallotuijaa hieman, jotta siitä tulee oikein sileän pallomainen... Pientä puuhaa on jokaiselle päivälle."
maanantai 21. syyskuuta 2009
Tuire Kaimio: Koirien käyttäytyminen
Tämän kirjan lukemiseen meni monta päivää. Teksti on kyllä helppotajuista, mutta varsinkin koirien metsästyskäyttäytymistä käsittelevät kohdat vaativat minulta vähän omia pohdintoja. Noppa on ensimmäinen metsästysrotuinen koirani, ja täytyy sanoa, että muutama asia valkeni minulle tämän kirjan luettuani. Jäinkin hämmästelemään sitä, miten tarkasti noilla metsästyskoirilla onkaan onnistuttu jalostamaan erilaisia metsästyskäyttäytymisiä.
"Erot metsästyskäyttäytymisessä tuntuvat selittävän yllättävän suuren osan koirien arkielämän käyttäytymiseroista, myös muissa kuin metsästyksellisiltä vaikuttavissa tilanteissa."
Pääteema kirjassa oli kuitenkin sen vakuuttelu, että koira ei ole suden jälkeläinen, vaan oma, itsenäinen laji, koiraeläinten heimossa. Kirjan mukaan koira ei tarvitse niinkään voimakasta johtajaa, vaan havainnoivaa ja sitkeää opetusta siitä, mikä on kannattavaa käytöstä. Tuohon ajatukseen on helppo yhtyä, vaikkakin siinäkin ajattelussa on jo nähtävissä ylilyöntejä. En ymmärrä sitä, ettei koiralle muka saisi lainkaan käyttää EI-sanaa. Toki sen viljelyssä on oltava säästeliäs, mutta ihan yhtä hyvin koira oppii ei-käskyn, kun minkä tahansa muunkin. Se tarkoittaa "lopeta se, mitä olet tekemässä ja odota seuraavaa ohjetta". Pelkkää ei:tä on koiralle tietenkin turha huudella. Vähän myös ärsyttää sanoilla hurskastelu. Käskyä nimitetään vihjeeksi....Vihje, jota kuitenkin odotetaan noudatettavan, hmmmm?
Lukukokemuksena tämä kirja oli paljon parempi, kuin odotin. Aikaisemmista Kaimion kirjoista en ole oikein piitannut, mutta tämä oli mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu. Ja Minna Tallbergin upeat kuvat tekevät hienosti oikeutta koirien monimuotoiselle käytökselle.
"Kun ongelmakäytös toistuu, siihen liittyvät hermoradat vahvistuvat. Käytös ilmaantuu yhä voimakkaampana, yhä useammin ja yhä vähäisemmissä tilanteissa. Myös kiihtyneisyys, pelko ja stressi vahvistuvat, ellei niiden syytä korjata. Siksi ongelmakäytöksen korjaamisessa on vain yksi nyrkkisääntö: käytöksen syy on löydettävä ja tilanteen korjaamisen on lähdettävä syyn poistamisesta. "
"Erot metsästyskäyttäytymisessä tuntuvat selittävän yllättävän suuren osan koirien arkielämän käyttäytymiseroista, myös muissa kuin metsästyksellisiltä vaikuttavissa tilanteissa."
Pääteema kirjassa oli kuitenkin sen vakuuttelu, että koira ei ole suden jälkeläinen, vaan oma, itsenäinen laji, koiraeläinten heimossa. Kirjan mukaan koira ei tarvitse niinkään voimakasta johtajaa, vaan havainnoivaa ja sitkeää opetusta siitä, mikä on kannattavaa käytöstä. Tuohon ajatukseen on helppo yhtyä, vaikkakin siinäkin ajattelussa on jo nähtävissä ylilyöntejä. En ymmärrä sitä, ettei koiralle muka saisi lainkaan käyttää EI-sanaa. Toki sen viljelyssä on oltava säästeliäs, mutta ihan yhtä hyvin koira oppii ei-käskyn, kun minkä tahansa muunkin. Se tarkoittaa "lopeta se, mitä olet tekemässä ja odota seuraavaa ohjetta". Pelkkää ei:tä on koiralle tietenkin turha huudella. Vähän myös ärsyttää sanoilla hurskastelu. Käskyä nimitetään vihjeeksi....Vihje, jota kuitenkin odotetaan noudatettavan, hmmmm?
Lukukokemuksena tämä kirja oli paljon parempi, kuin odotin. Aikaisemmista Kaimion kirjoista en ole oikein piitannut, mutta tämä oli mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu. Ja Minna Tallbergin upeat kuvat tekevät hienosti oikeutta koirien monimuotoiselle käytökselle.
"Kun ongelmakäytös toistuu, siihen liittyvät hermoradat vahvistuvat. Käytös ilmaantuu yhä voimakkaampana, yhä useammin ja yhä vähäisemmissä tilanteissa. Myös kiihtyneisyys, pelko ja stressi vahvistuvat, ellei niiden syytä korjata. Siksi ongelmakäytöksen korjaamisessa on vain yksi nyrkkisääntö: käytöksen syy on löydettävä ja tilanteen korjaamisen on lähdettävä syyn poistamisesta. "
perjantai 11. syyskuuta 2009
Dav Pilkey: Kapteeni Kalsari
En tiedä, montako näitä on ilmestynyt, mutta minä luin kirjat:
-Kapteeni Kalsari seikkailee
-Kapteeni Kalsari ja puhuvat pöntöt
-Kapteeni Kalsari ja ulkoavaruuden uskomattoman keljut
keittiöntädit (ja ruokalan ihan yhtä ilkeät zombinynnyt)
-Kapteeni Kalsari ja sähköräkäjätkän iso paha taistelu
1.osa:Siivottomien sierainmöykkyjen yö
Luin nämä Kapteeni Kalsari-kirjat poikani suosituksesta. Ja aika mainiota menoahan niissä onkin. Lukeminen tosin vaatii absurdin (koululais)huumorin mielenlaadun, mutta minullehan sellainen sopii, kuin nenä päähän. Kakka-, pissaosasto oli onneksi jätetty rauhaan
Jos ryhdistäytyy ja tarkastelee kirjoja aikuisena, tulee ensimmäisenä mieleen, että on siinä vähillä ideoilla onnistuttu kokonainen kirjasarja tekemään. Sivuja on 150:n paikkeilla per kirja, mutta niistä varmasti kolmasosa toistuu täysin samalla idealla, ja joskus jopa samoilla sanoilla, kirjasta toiseen.
Mitään ikärajaa näihin ei tarvita, kieli on ihan siistiä, mutta tuskinpa alle kouluikäinen näiden hauskuutta vielä ymmärtää.
Kirjasta Kapteeni Kalsari ja ulkoavaruuden uskomattoman keljut keittiöntädit (ja ruokalan ihan yhtä ilkeät zombinynnyt)
"Mutta Kapteeni Kalsari ei kuunnellut. Hän hyppäsi ikkunasta Erno ja Huuko yhä kiinni viitassaan. "AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAUUH!" he kirkuivat pudotessaan maahan ja saivat välittömästi surmansa.
Pelleilin vain.
Vessapaperi ei tietenkään kestänyt kolmen sankarimme painoa, ja hetken näytti että he tuhoutuvat. Mutta yhtäkkiä Kapteeni Kalsarin punainen tekokuituviitta avautui kuin laskuvarjo - VSUUUUP!
Erno ja Huuko ja Kumppariritari leijuivat turvallisesti alas samalla kun avaruusalus räjähti heidän yläpuolellaan."
-Kapteeni Kalsari seikkailee
-Kapteeni Kalsari ja puhuvat pöntöt
-Kapteeni Kalsari ja ulkoavaruuden uskomattoman keljut
keittiöntädit (ja ruokalan ihan yhtä ilkeät zombinynnyt)
-Kapteeni Kalsari ja sähköräkäjätkän iso paha taistelu
1.osa:Siivottomien sierainmöykkyjen yö
Luin nämä Kapteeni Kalsari-kirjat poikani suosituksesta. Ja aika mainiota menoahan niissä onkin. Lukeminen tosin vaatii absurdin (koululais)huumorin mielenlaadun, mutta minullehan sellainen sopii, kuin nenä päähän. Kakka-, pissaosasto oli onneksi jätetty rauhaan
Jos ryhdistäytyy ja tarkastelee kirjoja aikuisena, tulee ensimmäisenä mieleen, että on siinä vähillä ideoilla onnistuttu kokonainen kirjasarja tekemään. Sivuja on 150:n paikkeilla per kirja, mutta niistä varmasti kolmasosa toistuu täysin samalla idealla, ja joskus jopa samoilla sanoilla, kirjasta toiseen.
Mitään ikärajaa näihin ei tarvita, kieli on ihan siistiä, mutta tuskinpa alle kouluikäinen näiden hauskuutta vielä ymmärtää.
Kirjasta Kapteeni Kalsari ja ulkoavaruuden uskomattoman keljut keittiöntädit (ja ruokalan ihan yhtä ilkeät zombinynnyt)
"Mutta Kapteeni Kalsari ei kuunnellut. Hän hyppäsi ikkunasta Erno ja Huuko yhä kiinni viitassaan. "AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAUUH!" he kirkuivat pudotessaan maahan ja saivat välittömästi surmansa.
Pelleilin vain.
Vessapaperi ei tietenkään kestänyt kolmen sankarimme painoa, ja hetken näytti että he tuhoutuvat. Mutta yhtäkkiä Kapteeni Kalsarin punainen tekokuituviitta avautui kuin laskuvarjo - VSUUUUP!
Erno ja Huuko ja Kumppariritari leijuivat turvallisesti alas samalla kun avaruusalus räjähti heidän yläpuolellaan."
tiistai 8. syyskuuta 2009
Tina Lundán: Ensimmäinen kesä
Paras lukemani romaani pitkään, pitkään aikaan. Kirja kertoo ensimmäisestä kesästä päähenkilön puolison kuoleman jälkeen. Siitä, miten elämä jatkuu ulkoisesti lähes samanlaisena, mutta kaikki on kuitenkin toisin. Kaipauksesta ja pelosta, mitä rakkaan menettäminen aiheuttaa.
Ahdistava, koska väistämättä tulee mieleen, entä jos itse olisin tuossa tilanteessa? Miten siitä selviäisin? Selviäisinkö? Haluaisinko selvitä, tuntuisiko elämä ilman rakasta puolisoa enää elämisen arvoiselta? Mutta myös lohduttava ja elämänmyönteinen, vaikkei kesä päätykään herttasarjojen ruusunpunaiseen uuteen onneen.
"Vaikka kaikkeen muuhun olin valmistautunut, en ollut ymmärtänyt, että minä jäisiin henkiin Paulin kuoleman jälkeen. Olin valmistautunut kaiken loppuun, mutten ollut osannut ottaa huomioon, että joutuisinkin jatkamaan elämääni ilman häntä. Vaikka ei tämä elämiseltä tuntunut vaan hengissäpysyttelyltä. En vieläkään pystynyt täysin uskomaan olevani oikeasti elossa, pikemminkin vain uskottelin itselleni, että olin."
Ahdistava, koska väistämättä tulee mieleen, entä jos itse olisin tuossa tilanteessa? Miten siitä selviäisin? Selviäisinkö? Haluaisinko selvitä, tuntuisiko elämä ilman rakasta puolisoa enää elämisen arvoiselta? Mutta myös lohduttava ja elämänmyönteinen, vaikkei kesä päätykään herttasarjojen ruusunpunaiseen uuteen onneen.
"Vaikka kaikkeen muuhun olin valmistautunut, en ollut ymmärtänyt, että minä jäisiin henkiin Paulin kuoleman jälkeen. Olin valmistautunut kaiken loppuun, mutten ollut osannut ottaa huomioon, että joutuisinkin jatkamaan elämääni ilman häntä. Vaikka ei tämä elämiseltä tuntunut vaan hengissäpysyttelyltä. En vieläkään pystynyt täysin uskomaan olevani oikeasti elossa, pikemminkin vain uskottelin itselleni, että olin."
Positiivarit: Äiti, toi setä pieras
Tähän kirjaan on koottu lasten sutkautuksia, elämän eri aloilta. Ei voi kuin ääneen nauraa lasten osuville kommenteille. Ihana kirja, jonka parissa voi muistella oman elämän varrelle sattuneita hauskoja tai noloja kohtauksia.
"Vietämme joulua anoppilassa ja katsomme luontodokumenttia tv:stä. Ykskaks ruutu on täynnä uhkeaa gorillanaarasta, siinä se levollisesti rapsuttelee itseään ja jäystää puunoksaa. Tissit roikkuvat napaan asti, ja koko turkki oli likainen ja pörröinen.
1,5-vuotiaan poikani silmät kirkastuvat ja hän osoittaa iloisena kuvaa: "Äittä!" "
"Vietämme joulua anoppilassa ja katsomme luontodokumenttia tv:stä. Ykskaks ruutu on täynnä uhkeaa gorillanaarasta, siinä se levollisesti rapsuttelee itseään ja jäystää puunoksaa. Tissit roikkuvat napaan asti, ja koko turkki oli likainen ja pörröinen.
1,5-vuotiaan poikani silmät kirkastuvat ja hän osoittaa iloisena kuvaa: "Äittä!" "
lauantai 5. syyskuuta 2009
Tony DiTerlizzi & Holly Black: Spiderwickin kronikat
Spiderwickin kronikat on viisiosainen fantasiatarina, joka ei nyt ehkä ihan kaikkien pienimmille lukijoille sovi, mutta mörköpelkojen ylittäneille kyllä. Tarina etenee todella vauhdikkaasti, kirjasta toiseen, ilman varsinaisia suvantokohtia. Näitä kirjoja ei oikein voikaan lukea erillisinä kirjoina, koska juoni etenee niissä niin selkeästi alusta loppuun, kirjasta toiseen.
Vaikka kertomuksessa ei oikeastaan ole mitään hauskoja kohtia, ei sävy silti ole liian tumma. Toisaalta ainakaan minua, ei päähenkilöiden tunteet saavuttaneet, ja hurjimmatkin taistelukohtaukset laimenivat tavalliseksi tarinoinniksi. Lastenkirjassa sitä ehkä on pidettävä hyveenäkin.
Aikuislukijalle parasta antia on kuitenkin DiTerlizzin loistava, ilmeikäs kuvitus. Jo sen takia, kannattaa Spiderwikin kronikat lukea.
Viisiosaisen Spiderwickin kronikoiden, kolmannen osan lopputeksti.
Vaikka kertomuksessa ei oikeastaan ole mitään hauskoja kohtia, ei sävy silti ole liian tumma. Toisaalta ainakaan minua, ei päähenkilöiden tunteet saavuttaneet, ja hurjimmatkin taistelukohtaukset laimenivat tavalliseksi tarinoinniksi. Lastenkirjassa sitä ehkä on pidettävä hyveenäkin.
Aikuislukijalle parasta antia on kuitenkin DiTerlizzin loistava, ilmeikäs kuvitus. Jo sen takia, kannattaa Spiderwikin kronikat lukea.
Viisiosaisen Spiderwickin kronikoiden, kolmannen osan lopputeksti.
"Ronttuja ja peikkoja,
kaikenlaista kummaa!
Vielä vastaan tuleeko
muuta synkkää, tummaa?
Jared, vaikeuksissa aina,
vetää puoleen kaiken kurjan.
Hän kohtaa pian haastajansa,
oman kaksoisolentonsa hurjan.
Alla vanhan louhimon
on kääpiöiden maa.
Siellä kansa ja kuningas,
joka ei kruunua saa.
Ole rohkea, jatka vain!
Mutta varo tiellä haltijain."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
