Päällimmäinen ajatus tästä kirjasta oli, kuinka yksioikoinen nuoren miehen maailma voikaan olla. Ongelmat ratkaistaan. Piste ja loppu. Sinänsä kyllä olisi aivan loistavaa saada vähän tuota ajatusmallia takaisin itselleenkin, eivät kaikki asiat ole myöskään ihan niin monimutkaisia, kuin välillä tuntuu.
Kantavana ajatuksena tässä on, että syömisestä pitäisi nauttia, oppia haluamaan laatua, määrän sijasta. Tärkeintä olisi antaa itselleen lupa syödä. Jatkuvasta panttaamisesta seuraa vain ahmimista. Tuohon on helppo yhtyä. Pitkään vallalla ollut laihdutusmuoti on saanut monet jo lapsesta asti varomaan kaloreita, rasvoja, sokereita. Ehkä pitäisikin opetella varomaan ainoastaan määrää, ja nauttia kaikesta, mitä suuhunsa laittaa?
"Lupa syödä on kohtuullisen syömisen tärkeimpiä asioita. Sinun on koettava, että saat syödä aina, kun keho sitä pyytää, ja uskallat myös käytännössä sen toteuttaa. Eli syö, kun on nälkä. Tämä monen mielestä varsin mutkaton asia ei ole laihdutuskonkarille niin yksinkertainen, sillä hänen aivoihinsa on syöpynyt syvälle ajatus syömisen hallinnasta. Syömisen määrällinen ja ajallinen hallinta on kuitenkin juuri se, mikä tuottaa ongelmia."
torstai 15. lokakuuta 2009
sunnuntai 11. lokakuuta 2009
Hanna Hentinen: Puutarha vähällä vaivalla
Tätä teosta aloitin lukemaan, sattuneesta syystä, suurin odotuksin. Mutta pettymään jouduin. Tämä oli vain yksinkertaisesti tylsä kirja. Ei ollut kauneutta, ja kepeyttä mistä nauttia, ei syvällisempää tietoa, josta ammentaa oppia. Vain pintaraapaisuja ja huonoja kuvia.
Ihan loppuun asti en jaksanutkaan lukea, katselin vain kuvat. Joista taisin kahdesta pitää. Muut olivat joko yliväritettyjä lähikuvia, tai kuvia istutuksista joiden hienous ei minulle kuvan kautta auennut.
"Helppohoitoisen pihan tärkeimmät ohjeet ovat yksinkertaiset: "Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" ja "oikea kasvi oikeaan paikkaan". Kun noudatat näitä neuvoja, olet jo hyvää vauhtia matkalla kohti unelmiesi pihaa."
Ihan loppuun asti en jaksanutkaan lukea, katselin vain kuvat. Joista taisin kahdesta pitää. Muut olivat joko yliväritettyjä lähikuvia, tai kuvia istutuksista joiden hienous ei minulle kuvan kautta auennut.
"Helppohoitoisen pihan tärkeimmät ohjeet ovat yksinkertaiset: "Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty" ja "oikea kasvi oikeaan paikkaan". Kun noudatat näitä neuvoja, olet jo hyvää vauhtia matkalla kohti unelmiesi pihaa."
Peter Mayle: Piskinelämää
Piskinelämän luettuani tunnen suorastaan vastemielisyyttä Provencelaisia kohtaan. Kirja toki esittää kaiken leppoisan huumorin suojista, mutta niiden takana olevat henkilöhahmot piirtyivät minun mieliini vähemmän mukavina. Viinaan (no, viiniin) menevinä, metelöivinä huijareina.
Mutta Piskinelämää toki on viihdyttävä ja sekä poika, että ukkokulta ilmoittivat myös sen lukevansa, kun illalla sitä vähän selailivat. Kulkukoira-Boyn kertojaminä houkuttaa joviaalilla maailmankatsomuksellaan ja hupaisilla kommelluksillaan, jollaisiin kuka tahansa kunnon koira saattaa joutua. Kiitos R&T suosittelemisesta.
Erityismaininnan ansaitsevat Edward Korenin suorastaan lastenkirjamaiset, hilpeät piirrokset.
"Asetun paikalleni pallo suussa ja jään vaanimaan pää kumarassa, samaan tapaan kuin haaskalintu joka mietiskelee aamiaisensa lähestyvää kuolemaa. Ennemmin tai myöhemmin tämä liikkumaton ja aika omalaatuinen asento herättää ihmisten huomion. "Mitä Boy nyt tekee?" he sanovat. Tai: "Oksettaako sitä?". Kun koko yleisön katse on kohdistunut minuun, avaan verkalleen kitani ja päästän pallon pomppimaan. Se lähtee portaita alas, aidalta maahan tai altaan reunalta syvään päähän. Pysyn aivan hiljaa ja tuijotan alhaalla olevaa palloa silmäluomenkaan värähtämättä. Se on kireä ja keskittynyt hetki.
Jännitystä kestää kunnes joku tervejärkinen tajuaa pelin tarkoituksen, toisin sanoen hakee pallon ja palauttaa sen minulle. Jos katsojat ovat erityisen hidasälyisiä - ja uskokaa pois, olen tavannut eräitä, jotka eivät näköjään tienneet oliko lounasaika vai tiistai - minun täytyy ehkä haukahtaa alkumerkiksi. Pallo noudetaan, tuodaan luokseni ja ojennetaan minulle. Jätän pelaajat hetkeksi rauhoittumaan ja tointumaan kiihtymyksestään, sitten toistan koko prosessin."
Mutta Piskinelämää toki on viihdyttävä ja sekä poika, että ukkokulta ilmoittivat myös sen lukevansa, kun illalla sitä vähän selailivat. Kulkukoira-Boyn kertojaminä houkuttaa joviaalilla maailmankatsomuksellaan ja hupaisilla kommelluksillaan, jollaisiin kuka tahansa kunnon koira saattaa joutua. Kiitos R&T suosittelemisesta.
Erityismaininnan ansaitsevat Edward Korenin suorastaan lastenkirjamaiset, hilpeät piirrokset.
"Asetun paikalleni pallo suussa ja jään vaanimaan pää kumarassa, samaan tapaan kuin haaskalintu joka mietiskelee aamiaisensa lähestyvää kuolemaa. Ennemmin tai myöhemmin tämä liikkumaton ja aika omalaatuinen asento herättää ihmisten huomion. "Mitä Boy nyt tekee?" he sanovat. Tai: "Oksettaako sitä?". Kun koko yleisön katse on kohdistunut minuun, avaan verkalleen kitani ja päästän pallon pomppimaan. Se lähtee portaita alas, aidalta maahan tai altaan reunalta syvään päähän. Pysyn aivan hiljaa ja tuijotan alhaalla olevaa palloa silmäluomenkaan värähtämättä. Se on kireä ja keskittynyt hetki.
Jännitystä kestää kunnes joku tervejärkinen tajuaa pelin tarkoituksen, toisin sanoen hakee pallon ja palauttaa sen minulle. Jos katsojat ovat erityisen hidasälyisiä - ja uskokaa pois, olen tavannut eräitä, jotka eivät näköjään tienneet oliko lounasaika vai tiistai - minun täytyy ehkä haukahtaa alkumerkiksi. Pallo noudetaan, tuodaan luokseni ja ojennetaan minulle. Jätän pelaajat hetkeksi rauhoittumaan ja tointumaan kiihtymyksestään, sitten toistan koko prosessin."
torstai 8. lokakuuta 2009
Jaana Kapari-Jatta: Vaarille pala haitaria
Tässä kirjassa on todella paljon, todella mukavia pakinoita. Mutta siltikään kirjasta ei jäänyt yhtään Jippii-oloa. Aiheet poukkoilivat sinne ja tänne, ilman päämäärää, ilman yhtenäistä nimittäjää. Viimeiseltä sivulta syykin sitten selvisi. Tekstit ovat alunperin kirjoitettu kolumneiksi eri lehtiin. Ja erillisinä kolumneina olisinkin niistä varmasti vielä paljon enemmän tykännyt. Nyt oli vaikea orientoitua uuteen tekstiin, uuteen tyyliin, oli vähän hukassa oleva olo. Mutta jutut sinänsä olivat oikein hyviä. Ehkä tämä kirja kannattaisikin lukea vain juttu päivässä-tahdilla.
"Suomalaiseen ravintolaan, jossa on kaksi kuuden hengen pöytää ja kuusi neljän hengen pöytää eli yhteensä 36 tuolipaikkaa, mahtuu syömään kahdeksan seuruetta eli 16 ihmistä. Joskus ruuhka-aikoina kuuden hengen pöytiin saattaa sijoittua seurue kumpaankin pääähän, jos pidetään viisu huoli siitä, että keskimmäiset tuolit ovat vapaat. Ja toisinaan paikalle saattaa tietenkin osua kolmi-tai nelihenkinen seurue, jolloin porukka lisääntyy hieman.
Ravintola on siis todettava täydeksi silloin kun sen jokaisessa pöydässä istuu joku, jolleivät pöydät satu olemaan aivan erityisen suuria."
"Suomalaiseen ravintolaan, jossa on kaksi kuuden hengen pöytää ja kuusi neljän hengen pöytää eli yhteensä 36 tuolipaikkaa, mahtuu syömään kahdeksan seuruetta eli 16 ihmistä. Joskus ruuhka-aikoina kuuden hengen pöytiin saattaa sijoittua seurue kumpaankin pääähän, jos pidetään viisu huoli siitä, että keskimmäiset tuolit ovat vapaat. Ja toisinaan paikalle saattaa tietenkin osua kolmi-tai nelihenkinen seurue, jolloin porukka lisääntyy hieman.
Ravintola on siis todettava täydeksi silloin kun sen jokaisessa pöydässä istuu joku, jolleivät pöydät satu olemaan aivan erityisen suuria."
Sinikka Nopola: Ei tehrä tästä ny numeroo
Tämä kirja tuo hyvää tuulta tullessaan. Niin elämänmakuisesti ja hauskasti kirjoitettu. Murrekirjoja on joskus aika tuskaista lukea, mutta hämäläinen puheenparsi taipuu ainakin minulle ihan helposti. Tutunoloiset ja inhimilliset hahmot saavat täydet sympatiapisteet. Mutta vaikea oli tästä kirjasta otetta valita, koska jutut ovat niin toisiinsa sidottuja. Asian hauskuus tulee ilmeiseksi vasta kokonaisuudessa, ei yksittäisissä lausahduksissa.
"Kesälomalla
Meitin sukulaiset kyselee aina kesän alussa, että kuinka teitin plikat viihtyy siä mökillä, kun niitä on vaan kaks. Ne ei tiärä, että yksinhän me kumpinenkin ollaan. Kirsti onkii, ja mää leikin kiärtävää sairaanhoitajaa. Mää ajelen semmosella piänellä pyärällä ympäri pihaa, ja mulla on taskussa laastarirulla ja sakset. Mää pysähryn aina yhren ison kiven kohralle, ja toinen etappi on nuari koivu. Mää kysyn: "Tarvitaako täälä apua?" Sitten mää otan sen rullan taskustani ja leikkaan siittä palasen.
Kun sukulaiset sitten syksyllä kyselee, kuinka kesä meni, nin mää sanon, että hyvin. Mää leikin koko suven."
Edit. 18.10.2009
Luin sarjan kaksi muutakin osaa: Se on myöhästä ny ja Kyä tässä jotain häikkää o. Hämäläistrilogian kakkososa kirvoitti vielä paremmat naurut, kuin ykkönen, mutta kolmas ei oikein ollut mieleeni. Ehkä kyse oli osittain myös kyllästymisestäkin, mutta ehkä enemmän siitä, että nyt keskityttiin likkaan, joka ei hahmona ole ihan niin riemastuttava, kuin ihanat Eila ja Rampe. Heidän sanailussaan on jotain niin tuttua, ellei varsinaisesti sanat ja asiat, niin tunnelma kuitenkin.
"Kesälomalla
Meitin sukulaiset kyselee aina kesän alussa, että kuinka teitin plikat viihtyy siä mökillä, kun niitä on vaan kaks. Ne ei tiärä, että yksinhän me kumpinenkin ollaan. Kirsti onkii, ja mää leikin kiärtävää sairaanhoitajaa. Mää ajelen semmosella piänellä pyärällä ympäri pihaa, ja mulla on taskussa laastarirulla ja sakset. Mää pysähryn aina yhren ison kiven kohralle, ja toinen etappi on nuari koivu. Mää kysyn: "Tarvitaako täälä apua?" Sitten mää otan sen rullan taskustani ja leikkaan siittä palasen.
Kun sukulaiset sitten syksyllä kyselee, kuinka kesä meni, nin mää sanon, että hyvin. Mää leikin koko suven."
Edit. 18.10.2009
Luin sarjan kaksi muutakin osaa: Se on myöhästä ny ja Kyä tässä jotain häikkää o. Hämäläistrilogian kakkososa kirvoitti vielä paremmat naurut, kuin ykkönen, mutta kolmas ei oikein ollut mieleeni. Ehkä kyse oli osittain myös kyllästymisestäkin, mutta ehkä enemmän siitä, että nyt keskityttiin likkaan, joka ei hahmona ole ihan niin riemastuttava, kuin ihanat Eila ja Rampe. Heidän sanailussaan on jotain niin tuttua, ellei varsinaisesti sanat ja asiat, niin tunnelma kuitenkin.
tiistai 6. lokakuuta 2009
Kari Hotakainen: Lastenkirja
Aika hauska. Erikoinen, erilainen. Toisista tarinoista pidin, toisista en. Vaikka muotona on proosa, runoina minä nämä kuitenkin enemmän näen. Tai runollisena proosana.
Poika, 10v, luki muutaman tarinan. Ensimmäisestä kommentti oli, "Ihan sama, jos olisin ruotsiksi tuon lukenut, yhtä vähän ymmärsin". Mutta "Hanna Tsutsusen kaksi päivää" sai oikeinkin hyväksyvän vastaanoton. Kaikkia tarinoita en ihan pienimmille lukisi, mutta vähän isommille uppoaa varmaan hyvinkin, jos omaa sopivanlaatuisen huumorintajun. Ja täytyy sanoa, etten ymmärtänyt minäkään kaikkien tarinoiden ideaa, mutta tästä Petri Kurjen tarinasta pidin ja ainakin omalla tavallani ymmärsin.
"Taivas oli paperia. Petri Kurki lensi hiljalleen, rapsahteli läpi ruttuisten pilvien ja mietti. Minulla on Isä ja Äiti, mutta he asuvat kaukana muitten lasten kanssa. Minä asun yksin, en halua olla vierekkäin, mutta joillakin ilmoilla kun taivas on paperia ja siivillään voi läpsyttää itselleen tilaa, minuun repeää kaikuva aukko, onkalo, johon ikävän tyhjät tonnikalapurkin tippuvat. Ne pitävät ääntä joka kylmää sydämen, ja kylkiluitten läpi käy viima."
Poika, 10v, luki muutaman tarinan. Ensimmäisestä kommentti oli, "Ihan sama, jos olisin ruotsiksi tuon lukenut, yhtä vähän ymmärsin". Mutta "Hanna Tsutsusen kaksi päivää" sai oikeinkin hyväksyvän vastaanoton. Kaikkia tarinoita en ihan pienimmille lukisi, mutta vähän isommille uppoaa varmaan hyvinkin, jos omaa sopivanlaatuisen huumorintajun. Ja täytyy sanoa, etten ymmärtänyt minäkään kaikkien tarinoiden ideaa, mutta tästä Petri Kurjen tarinasta pidin ja ainakin omalla tavallani ymmärsin.
"Taivas oli paperia. Petri Kurki lensi hiljalleen, rapsahteli läpi ruttuisten pilvien ja mietti. Minulla on Isä ja Äiti, mutta he asuvat kaukana muitten lasten kanssa. Minä asun yksin, en halua olla vierekkäin, mutta joillakin ilmoilla kun taivas on paperia ja siivillään voi läpsyttää itselleen tilaa, minuun repeää kaikuva aukko, onkalo, johon ikävän tyhjät tonnikalapurkin tippuvat. Ne pitävät ääntä joka kylmää sydämen, ja kylkiluitten läpi käy viima."
maanantai 5. lokakuuta 2009
Ritva Enäkoski: Pistä persoonasi peliin
Olipa tyhjää täynnä oleva kirja. Kuin olisi vanhaa purukumia pureskellut. Kehon kieltä tässä kai oli tarkoitus käsitellä, mutta koko kirja oli kuin johdantoa, pyöritellään vaan itsestäänselvyyksiä. Ajoittain tuntuu myös, että Enäkoski elää jossain aivan toisessa todellisuudessa, kuin minä ja varsinkin lapset esitetään joinain ihannekuvansa mukaisina kiiltokuvaenkeleinä, jotka vaan ovat hyvällä tuulella ja hymyilevät. Itse olen kyllä tavannut marisevia ja kiukutteleviakin lapsia.
"Meidän tulee tarkastella maailmaa lapsenomaisen innokkaasti. Ottaa vastaan asioita, kuten lapset tekevät. He eivät valita ja marise, jos joku ei ole juuri niin kuin kotona. He sanovat jippii, jippii ja ottavat asioita sellaisina kuin ne eteen tulevat. Me aikuiset valitamme, jos emme saa maitoa aamiaisella ja jos raaka kala on ainoa ruokalaji pöydässä"
"Meidän tulee tarkastella maailmaa lapsenomaisen innokkaasti. Ottaa vastaan asioita, kuten lapset tekevät. He eivät valita ja marise, jos joku ei ole juuri niin kuin kotona. He sanovat jippii, jippii ja ottavat asioita sellaisina kuin ne eteen tulevat. Me aikuiset valitamme, jos emme saa maitoa aamiaisella ja jos raaka kala on ainoa ruokalaji pöydässä"
Ellis Weiner: Murehtien onneen
Murehtien onneen esittelee murehtimisen suurena taiteena, vastauksena elämän jokaiseen pulmaan. Voimavarana josta voi ammentaa, kunhan vaan tietää miten.
Pikaisesti selailtuna tämä kirja vaikutti hulvattoman hauskalle. Hekotin ääneen kirjastossa, hyllyjen välissä. Mutta sama vitsi toistettuna lauseesta toiseen,sadanviidenkymmenen sivun ajan, alkoi aika pahasti puuduttaa. Silti, idea on hauska ainakin tällaisen ikimurehtijan mielestä ja ketjumurehtimisen kiistaton vaikutus kaloreiden kulutukseen hymyilyttää vieläkin.
"Ketjumurehtimisen ansiosta on mahdollista hyödyntää kasvavan paniikin kumulatiivista vaikutusta (KPKV). Kun on oivaltanut sen tosiasian, että paha asia voi johtaa vielä pahempaan, murehtiminen kiihtyy ja voi aiheuttaa merkittävää kalorien palamista ja painonpudotusta.
Ketjumurehtiminen saattaa saada nopeasti aikaan runsastakin painonpudotusta hysteriaa lietsomalla, mutta et vieläkään pysty kohdistamaan sitä yksittäisiin ruumiinosiin, kuten lantioon vai vatsaan. Se vaatii keskitetymmän lähestymistavan. "
Pikaisesti selailtuna tämä kirja vaikutti hulvattoman hauskalle. Hekotin ääneen kirjastossa, hyllyjen välissä. Mutta sama vitsi toistettuna lauseesta toiseen,sadanviidenkymmenen sivun ajan, alkoi aika pahasti puuduttaa. Silti, idea on hauska ainakin tällaisen ikimurehtijan mielestä ja ketjumurehtimisen kiistaton vaikutus kaloreiden kulutukseen hymyilyttää vieläkin.
"Ketjumurehtimisen ansiosta on mahdollista hyödyntää kasvavan paniikin kumulatiivista vaikutusta (KPKV). Kun on oivaltanut sen tosiasian, että paha asia voi johtaa vielä pahempaan, murehtiminen kiihtyy ja voi aiheuttaa merkittävää kalorien palamista ja painonpudotusta.
Ketjumurehtiminen saattaa saada nopeasti aikaan runsastakin painonpudotusta hysteriaa lietsomalla, mutta et vieläkään pysty kohdistamaan sitä yksittäisiin ruumiinosiin, kuten lantioon vai vatsaan. Se vaatii keskitetymmän lähestymistavan. "
Roald Dahl: Nilviöt
Roald Dahl ei petä koskaan. Herra ja Rouva Nilviö ovat ilkeitä, ilkeistä ilkeimpiä. Rouva Nilviö syöttää miehelleen matoja spagettina, Herra Nilviö tuikkaa suuren sammakon rouvansa sänkyyn ja uskottelee sen olevan hirmuinen näppäräkipriäinen. Mutta juuri siinä vaiheessa, kun pariskunnan ilkeily tuntuu lukijasta jo liian ilkeälle, tapahtuu jotakin....
"Mutta hassua oli se, ettei rouva Nilviö ollut syntynyt rumaksi. Nuorena hänellä oli ollut melko sievät kasvot. Rumuus oli kasvanut häneen vuosi vuodelta sitä mukaa kun hän vanheni. Miksi niin oli käynyt? Selitys on yksinkertainen. Jos jollakulla on rumia ajatuksia, se alkaa näkyä hänen kasvoistaan. Ja jos sillä jollakulla on rumia ajatuksia joka päivä, joka viikko ja joka vuosi, kasvoista tulee vähä vähältä niin rumat, että niitä kestää tuskin katsoa.
Ihminen, jolla on hyviä ajatuksia, ei voi koskaan tulla rumaksi. Sinulla voi olla väärä nenä ja kiero suu ja kaksoisleuka ja ulkonevat hampaat, mutta jos sinulla on hyviä ajatuksia, ne loistavat kasvoiltasi kuin auringon säteet, ja näytät aina ihastuttavalta."
"Mutta hassua oli se, ettei rouva Nilviö ollut syntynyt rumaksi. Nuorena hänellä oli ollut melko sievät kasvot. Rumuus oli kasvanut häneen vuosi vuodelta sitä mukaa kun hän vanheni. Miksi niin oli käynyt? Selitys on yksinkertainen. Jos jollakulla on rumia ajatuksia, se alkaa näkyä hänen kasvoistaan. Ja jos sillä jollakulla on rumia ajatuksia joka päivä, joka viikko ja joka vuosi, kasvoista tulee vähä vähältä niin rumat, että niitä kestää tuskin katsoa.
Ihminen, jolla on hyviä ajatuksia, ei voi koskaan tulla rumaksi. Sinulla voi olla väärä nenä ja kiero suu ja kaksoisleuka ja ulkonevat hampaat, mutta jos sinulla on hyviä ajatuksia, ne loistavat kasvoiltasi kuin auringon säteet, ja näytät aina ihastuttavalta."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
