sunnuntai 30. elokuuta 2009

Wilkie Collins: Valkopukuinen nainen

Valkopukuinen nainen on lojunut yöpöytäni laatikossa jo muutaman vuoden. Yli 500, pienellä präntillä ladottua sivua vanhanaikaista, runsaiden korulauseiden värittämää tekstiä on saanut minut kerta toisensa jälkeen sulkemaan kirjan heti ensimmäisten sivujen jälkeen. Tällä kertaa pääsin kuitenkin loppuun asti.

Kirja on kirjoitettu noin 150 vuotta sitten, ajalla jolloin naiset pyörtyilivät hiljaa taustalla, ja aatelisarvo riitti todistukseksi miehen korkeasta moraalista. Valkopukuinen nainen on salapoliisitarina yhdistettynä rakkaustarinaan. Oikeastaan ihan hyvä kirja, jos vaan lukukunto kestää kaiken liirumlaarumin.

"Lähestyin häntä ja ojensin käteni. "Teillä on monta ystävää, jotka teitä rakastavat, neiti Fairlie. Tiedän tuleva onnenne on monen sydämen toive. Saanko nyt lähdön hetkellä sanoa, että se on myös minun rakkain toiveeni?" Kyyneleet valuivat hänen poskiaan pitkin. Hän nojautui toisella vapisevalla kädellään pöytään ja ojensi minulle toisen. Painoin pääni sen yli, huuleni pusertuivat siihen, kyyneleeni tipahtivat sille - ne olivat tuskan ja epätoivon kyyneleitä. "Jumalan tähden, jättäkää minut!" hän kuiskasi. Hänen sydämensä salaisuus purkautui esiin noissa rukoilevissa sanoissa. Minulla ei ollut oikeutta kuulla niitä; minulla ei ollut oikeutta niihin vastata. Nämä sanat, tämä pyhän heikkouden ilmaus, karkottivat minut huoneesta. Kaikki oli ohi."

perjantai 28. elokuuta 2009

Sophie Collins: Koirapuhetta, opi tulkitsemaan koirasi viestejä

Tästä kirjasta jäi epämiellyttävä olo. Periaatteessa se on ihan ok, kuvia koirista, ja tekstejä joissa noiden koirien ilmeitä tulkitaan. Mutta ihan kaikkien tulkintojen kanssa en ole samaa mieltä, ja ihan selkeitä, karkeita virheitäkin löytyi. Vaikka tämä.

"Bassettien ja beaglejen kaltaiset ajokoirat pitävät häntäänsä yleensä melko matalalla, paitsi silloin kun ne ovat ylen määrin kiihdyksissä." Mahtaako montaa koirarotua olla, joka kantaisi häntäänsä pystymässä, kuin beagle??

Mutta suurin asia, miksi en kirjasta pitänyt, oli kuvausjärjestelyt. Kaikki kuvat oli otettu studio-oloissa, jonne oli tuotu toisilleen vieraita koiria. Tekstissäkin moneen kertaan kerrottiin, miten osa koirista ahdistui suuresti ahtaassa tilassa olemisesta, ja jotakin oli siellä jopa purtu. Osa koirista todellakin näytti kuvissakin niin ahdistuneille, että kuvaamisen sijaan ne olisi pitänyt viedä kiireesti pois. Tarkoitusko pyhittää keinot?

"Tämä jackrusselinterrieri on lyönyt täysjarrut päälle ja kiskoo taluttimessa taaksepäin. Silmissä on pehmeä katse; koira ei tuijota vaan anelee apua." Samaa russelia oli kuvattu monessa muussakin pelkoa ja ahdistusta kuvaavissa kohdissa. "Voimakkaasti köyristynyt selkä, jännittyneet etutassut ja luihulta näyttävä takapää viestivät yksikantaan, että tämä jackrusselinterrieri on peloissaan." "Hieman köyristynyt asento on selkeä merkki pelosta, hädästä ja ahdistuksesta."

maanantai 24. elokuuta 2009

Paul Walker: Lemmikkikuvaus, musti ja mirri linssin takaa

Viehättävä kirja! Ihanat kuvat, ja kirjasta huokuva rakkaus ja kunnioitus eläimiä kohtaan saa hyvälle mielelle. Ohjeista suuri osa on tarkoitettu muita, kuin omia lemmikkejä kuvaavalle, mutta toki kirjasta saa hyviä vinkkejä ihan tavis kotikuvaajakin.

" Alistuva käyttäytyminen eläimen seurassa voi auttaa voittamaan sen ystävyyden nopeammin. Tässä vaiheessa kannattaa myös seurata tarkasti eläimen suhdetta hoitajaansa. miten lähellä hoitajaansa eläin pysyttelee, kun he liikkuvat yhdessä kotipiirissä? Miten hyvin se tottelee hoitajansa käskyjä? Onko eläimellä valikoiva kuulo, joka paranee yllättäen, kun tarjolla on ruokaa? Onko eläin leikkisä? Perustiedot eri koira- ja kissaroduista antaa hyvät lähtökohdat suunnittelulle, mutta näitä tietoja ei pidä koskaan ottaa liian kirjaimellisesti."

torstai 20. elokuuta 2009

Pirjo Manninen: Käytös kiitettävä 10

Olipa ajatuksia herättävä lukukokemus! Tarina sinänsä oli aika tavanomainen, mutta viitekehys, 60-70-lukujen taitteen koulumaailma, sitäkin mielenkiintoisempi. Itselläni on koulumuistoja jostain 70-luvun puolesta välistä alkaen, ja huimaa on, kuinka suuri muutos arvomaailmassa on juuri siinä välissä tapahtunut. Juuri silloin on luovuttu edellisten sukupolvien teitittelystä, muodollisesta pukeutumisesta, auktoriteettien jalustalle nostamisesta jne. Nyt, kun kuuntelen juttuja tämän päivän koulumaailmasta, ei se isommin ole tuntunut muuttuvan omista ajoistani. Ehkä opettajilla on vielä vähemmän auktoriteettia, mutta ei mitään tuollaista radikaalia muutosta entiseen.

"Samana lokakuisena päivänä, jona Anna luki lehdestä, että eräästä kauppaoppilaitoksesta oli erotettu nuori miesopettaja, koska tämä oli erehtynyt käyttämään koulussa villapaitaa, erotettiin heidän koulustaan Mikko Ranta neljänneltä beeltä. Mikko oli varastanut.

Ei villapaita toki ollut ainoa syy opettajan erottamiseen. Säädyttömän pukeutumisensa lisäksi miesparalla oli toinenkin synti tilillään. Hän oli häpeällisesti sallinut oppilaittensa sinutella itseään. Jos nyt ei aivan luokassa niin tuntien ulkopuolella kuitenkin."

tiistai 18. elokuuta 2009

Emily Rodda; Deltoran vyö

Vähän ailahtelevan tasoinen fantasiasarja, jossa etsitään pahan voiman piilottamia seitsemää jalokiveä, joilla paha kukistettaisiin ja Deltoran valtakunta pelastuisi. Sen verran mielenkiintoinen kumminkin, että seuraavaa osaa jää kaipaamaan. Joka kirjassa toistuu sama kaava; ensin vaelletaan, kärsitään nälkää ja vilua, sitten vähän taistellaan, josta selvitään niukin naukin, ja lopuksi Grande Finale-taistelu, jossa voitetaan sen kertainen jalokivi. Ainakaan alle kymmenvuotiaille ei tätä voi suositella, sen verran reippaita taistelukuvauksia kirjoissa on, ja varsinkin kolmannen osan taistelu peikkojen vankina, oli tunnelmaltaan lähes ahdistava. Kuin Hannu ja Kerttu noidan vankina, vähän hurjemmin kirjoitettuna.

Kahdeksanosaisen sarjan viidennestä ja toistaiseksi viimeisestä suomennetusta osasta; Kauhujen vuori

"Kinnit vilkaisivat toisiinsa hämmentyneinä, mutta Fa-Glin ja Gla-Thon nyökkäsivät silmät hohtaen. Ne olivat vannoneet vaikenevansa (jalo)kivestä, joka oli pudonnut Liefin kädelle, ja siitä mitä hän oli sillä tehnyt. Ne eivät olleet kyselleet kimmeltävästä jalokivikoristeisesta vyöstä, johon elbaiitti oli pantu, eivätkä niistä kahdesta kohdasta, jotka ammottivat vyössä tyhjinä. Ehkei niiden tarvinnut kysyä. Ehkä ne tiesivät tai arvasivat totuuden, sillä Kauhujen vuoren maahiset ovat vanhaa kansaa, jolla on vanhoja, vanhoja muistoja."

sunnuntai 16. elokuuta 2009

Eleanor H. Porter; Pollyanna

Tyttökirjojen klassikko, ehdottomasti, mutta paino sanalla tyttö. Vähän jo näillä vuosikymmenillä alkoi vaivaamaan kirjan naiivi maailma. Silti, tokihan annos pollyannismia tekee meille arjen tohinassa tuskaileville hyvää.

"Tyttö sai kaiken tarvitsemansa huoltotoimelta ja lähetyslaatikoista. Kerran hän oli toivonut nukkea seuraavan paketin mukana. Mutta nuken sijasta tulivatkin pienet kainalosauvat. Lapselta pääsi tietysti itku. Mutta silloin isä opetti hänelle tuon leikin. Hänen piti aina keksiä jotakin, josta voi olla iloinen. Ja isä oli sanonut, että hän saattoi heti ryhtyä leikkimään ilojen etsimistä, olihan muka syytä olla iloinen siitä, ettei tarvinnut kainalosauvoja."