keskiviikko 3. helmikuuta 2010

SusuPetal: Valkoiset talot

Valkoiset talot on romaani, tai ehkä oikeastaan toisiinsa kietoutuvien novellien kokoelma. Novelleissa kertojana on kerrallaan yksi taloyhtiön asukas, ja kuten naapureilla oikeassakin elämässä, joidenkin elämät kietoutuvat toisiinsa, toisten pysytellessä tiukasti omissa oloissaan. Tuo idea onkin ihan loistava. Se oli se, mikä piti mielenkiintoa yllä ja teki kirjasta erityisen.

Ehdottomasti parasta on kuitenkin SusuPetalin loistava sanankäyttö. Hän todella osaa kirjoittaa. Henkilöhahmot ovat kovin aidon tuntuisia, kuin tuttuja, ja tapahtumat (valitettavankin) arkisia. Teksti soljuu niin, ettei huomaa lukevansa, vaan tarina etenee omalla voimallaan. Hienoa oli myös se, miten muutamaan sivuun saatiin aina mahtumaan kulloisenkin kertojan lähes koko elämäntarina. Muutamalla sanalla, pienillä lausahduksilla tuli kerrotuksi kaikki oleellinen.

Se kirjassa häiritsi, että kaikkien hahmojen elämä oli kovin.....kurjaa. Ahdistusta, alkoholismia, pelkoa, vihaa, väkivaltaa jne. jne. Jossain puolenvälin paikkeilla aloin toivomaan, että edes joku hahmoista eläisi hyvää, normaalia arkea. Tai edes sinnepäin. Tuntisi olonsa ja elämänsä hyväksi. Vaikka toki monelle tuollainen elämä on sitä normaalia arkea.

Onneksi sentään monella tunnelin päässä näkyi valoakin. Toivoa muutoksesta, toivoa paremmasta. Siihen toivoon huomasin itsekin takertuvani, odottavani seuraavan tarinan olevan jo onnellinen. Vähän raskas lukukokemus kuitenkin. Tummilla väreillä maalattuja välähdyksiä, kertojiensa elämästä.

SusuPetal on myös ahkera bloggailija. Ja ehdottomasti kannattaa tutustua myös hänen taiteeseensa, vaikkapa täällä.


Alku kappaleesta "Marko"


"Joku ääliö oli järjestänyt kertakäyttömukit ja pullot riviin puupöydälle. Marko pyyhkäisi kädellään mukit kumoon. Maahan pudonneet hän tallasi lenkkareillaan. Halkeava muovi ritisi jalkojen alla.
Muutamassa pullossa oli vielä juotavaa. Marko nosti yhtä pulloista ja nuuhkaisi. Väljähtynyt neste haisi samanlaiselta kuin mutsi.
Haju muistutti komposti löyhkää, jotain hajoavaa, lahoavaa, pilaantunutta ja tunkkaista.
Marko pudotti pullon maahan. Se ei särkynyt. Hän katsoi ympärilleen, mutta kukaan ei kytännyt ikkunoissa. Hän potkaisi pulloa. Se hävisi pensaisiin, mutta ei särkynyt vieläkään. Olkoon, Marko ajatteli, eikä hakenut pulloa. Sen sijaan hän otti pöydältä uuden pullon ja viskaisi sen keinua päin. Pullo osui keinun poikkipuuhun ja räsähti rikki."

7 kommenttia:

  1. Kiitos arviosta. Totta, henkilöiden tarinat ovat aika synkkiä, mutta uskon, että jos olisin kuvannut jonkun toisen vaiheen heidän elämissään, olisi löytynyt myös parempia hetkiä.
    Toivon mukaan!

    Jos sopii, linkitän tämän arvostelun blogiini.

    VastaaPoista
  2. Uskon niin, ainakin useimpien kohdalla. Ehkä tuo Marko oli juuri se toivottomin hahmo.

    Toki saat tämän halutessasi linkittää.

    VastaaPoista
  3. Mielenkiintoista lukea arviosi. SusuPetalin teksti on kyllä taitavaa ja nautinnollista luettavaa aiheen surullisuudesta huolimatta. Minä näin ehkä rivien väleissä enemmän valoa kuin sinä, mutta jokainenhan lukee omalla tavallaan ja siitä syntyy juuri romaani. Ilman lukijaa kirja on aika avuton ja surullinen.

    VastaaPoista
  4. Samaa mieltä, SusuPetalin teksti on vähäeleistä, mutta paljon puhuvaa. Lyhyt teksti kertoo paljon. Mukava lukukokemus. Romaanissa rankat kohtalot tai tarkoituksella kärjistetyt.

    VastaaPoista
  5. UUNA
    Hyvin sanottu! Oli kyseessä sitten mikä taidemuoto hyvänsä, vastaanottaja kokee sen aina itsensä kautta. Peilaa siihen omia tunteitaan. Kirja ilman lukijaa, tai taulu ilman katselijaa on vain väriä paperilla.

    ARLEENA
    Kyllä, mielenkiintoinen kirja! Keskiäkäisen hajatelmia haluaisin myös lukea, mutta se on kirjastoon vasta hankinnassa.

    VastaaPoista
  6. Hieno arvostelu.
    Mä tykkäsin myös kirjasta.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Harakka. Tästä kirjasta jäi tunne, että haluaa lukea lisääkin. Siihen loppujen lopuksi aika harva kirja yltää.

    VastaaPoista