torstai 20. elokuuta 2009

Pirjo Manninen: Käytös kiitettävä 10

Olipa ajatuksia herättävä lukukokemus! Tarina sinänsä oli aika tavanomainen, mutta viitekehys, 60-70-lukujen taitteen koulumaailma, sitäkin mielenkiintoisempi. Itselläni on koulumuistoja jostain 70-luvun puolesta välistä alkaen, ja huimaa on, kuinka suuri muutos arvomaailmassa on juuri siinä välissä tapahtunut. Juuri silloin on luovuttu edellisten sukupolvien teitittelystä, muodollisesta pukeutumisesta, auktoriteettien jalustalle nostamisesta jne. Nyt, kun kuuntelen juttuja tämän päivän koulumaailmasta, ei se isommin ole tuntunut muuttuvan omista ajoistani. Ehkä opettajilla on vielä vähemmän auktoriteettia, mutta ei mitään tuollaista radikaalia muutosta entiseen.

"Samana lokakuisena päivänä, jona Anna luki lehdestä, että eräästä kauppaoppilaitoksesta oli erotettu nuori miesopettaja, koska tämä oli erehtynyt käyttämään koulussa villapaitaa, erotettiin heidän koulustaan Mikko Ranta neljänneltä beeltä. Mikko oli varastanut.

Ei villapaita toki ollut ainoa syy opettajan erottamiseen. Säädyttömän pukeutumisensa lisäksi miesparalla oli toinenkin synti tilillään. Hän oli häpeällisesti sallinut oppilaittensa sinutella itseään. Jos nyt ei aivan luokassa niin tuntien ulkopuolella kuitenkin."

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa siltä että pitää suunnata kirjastoon ihan aikuisten oikeasti :) Nykyään kun tulee pyörittyä vain siellä pienten puolella ja itse ei oikein ole jaksanut lukea...netti on helpompi pistää kiinni kuin oikea kirja ja univelkaa ei kestäisi.

    R&T lukutoukka

    VastaaPoista
  2. Heh, aika iso osa minunkin lukemistoani on lastenkirjoja :)

    Välillä niitä tulee sellaisia kausia, ettei tule luettua. Varmaan viisi vuotta meni minullakin niin, ettei lainkaan kiinnostanut, vaikka lapsesta asti olen paljon lukenut. Nyt taas tuntuu kirjat maittavan.

    VastaaPoista