Ilon ja onnen tarinat oli aika hämmentävä lukukokemus. Nimi, ja kannen toisiaan halaavat naiset saivat odottamaan seesteistä ja hymyä täynnä olevaa kirjaa, sisältö oli kuitenkin jotain ihan muuta; kuvausta sodan kauhuista, sukupolvien välisestä kuilusta, kulttuurieroista.
Kirjassa vuorottelevat kertojina neljä kiinalaista äitiä ja heidän neljä amerikkalaistunutta tytärtään. Äidit ovat syntyneet 1900-luvun alkupuolen kiinassa, kasvaneet patriarkaalisessa yhteiskunnassa, kokeneet järkyttävän Kiina-Japani -sodan ja sopeutumisen kokonaan toisenlaiseen yhteiskuntaan. Tyttäret ovat syntyneet amerikkalaiseen, moderniin, vapautta korostavaan yhteiskuntaan, ja kuilu noiden kahden maailman välillä tuntuu liian suurelle.
Jonkinlainen yhteys kuitenkin löytyy, ja tyttäret aikuistuessaan ymmärtävät paremmin kiinalaisuutta itsessään ja äideissään.
"Isäni oli pyytänyt minua neljänneksi nurkaksi Ilo-Onnen kerhoon. Minä korvaan äitini, jonka paikka mah jong-pöydässä on ollut tyhjänä siitä asti kun hän kaksi kuukautta sitten kuoli. Isäni uskoo että hänen omat ajatuksensa tappoivat hänet.
>>Hänellä oli uusi ajatus päässään>>, isä sanoi. >>Mutta ennen kuin se ehti ulos hänen suustaan, se kasvoi liian suureksi ja puhkesi. Se oli varmasti hyvin paha ajatus.>>
Lääkärin mukaan hän kuoli aivoverenvuotoon. Ja hänen ystävänsä Ilo-Onnen kerhossa sanoivat että hän kuoli ihan niin kuin kani: nopeasti ja jättäen keskeneräisiä asioita jälkeensä. Äidin piti toimia emäntänä Ilo-Onnen kerhon seuraavassa kokouksessa."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti