Paras lukemani romaani pitkään, pitkään aikaan. Kirja kertoo ensimmäisestä kesästä päähenkilön puolison kuoleman jälkeen. Siitä, miten elämä jatkuu ulkoisesti lähes samanlaisena, mutta kaikki on kuitenkin toisin. Kaipauksesta ja pelosta, mitä rakkaan menettäminen aiheuttaa.
Ahdistava, koska väistämättä tulee mieleen, entä jos itse olisin tuossa tilanteessa? Miten siitä selviäisin? Selviäisinkö? Haluaisinko selvitä, tuntuisiko elämä ilman rakasta puolisoa enää elämisen arvoiselta? Mutta myös lohduttava ja elämänmyönteinen, vaikkei kesä päätykään herttasarjojen ruusunpunaiseen uuteen onneen.
"Vaikka kaikkeen muuhun olin valmistautunut, en ollut ymmärtänyt, että minä jäisiin henkiin Paulin kuoleman jälkeen. Olin valmistautunut kaiken loppuun, mutten ollut osannut ottaa huomioon, että joutuisinkin jatkamaan elämääni ilman häntä. Vaikka ei tämä elämiseltä tuntunut vaan hengissäpysyttelyltä. En vieläkään pystynyt täysin uskomaan olevani oikeasti elossa, pikemminkin vain uskottelin itselleni, että olin."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tämä pitäisikin muistaa lukea. Luin reilu vuosi sitten sen sairaudesta kertovan, edellisen kirjan.
VastaaPoistaPiditkö siitä? Viikkoja, kuukausia-kirjakin oli hyllyssä, mutta en silloin tajunnut, että se on tavallaan ensimmäinen osa. No, en usko että lukujärjestyksellä on lopultakaan suurta merkitystä.
VastaaPoistaPidin, vaikka surullinenhan se oli. Ystäväni puoliso sairasti myös samaa sairautta...
VastaaPoistaHmmm, minä kun olen niin herkkä kirjojen tunnelmille mietin nyt, luenko sitä sittenkään.
VastaaPoistaPuhut menneessä aikamuodossa, toivottavasti siksi, että po. henkilö on parantunut....
Ei siitä sairaudesta voi parantua...
VastaaPoista:'(
VastaaPoista