maanantai 21. syyskuuta 2009

Tuire Kaimio: Koirien käyttäytyminen

Tämän kirjan lukemiseen meni monta päivää. Teksti on kyllä helppotajuista, mutta varsinkin koirien metsästyskäyttäytymistä käsittelevät kohdat vaativat minulta vähän omia pohdintoja. Noppa on ensimmäinen metsästysrotuinen koirani, ja täytyy sanoa, että muutama asia valkeni minulle tämän kirjan luettuani. Jäinkin hämmästelemään sitä, miten tarkasti noilla metsästyskoirilla onkaan onnistuttu jalostamaan erilaisia metsästyskäyttäytymisiä.

"Erot metsästyskäyttäytymisessä tuntuvat selittävän yllättävän suuren osan koirien arkielämän käyttäytymiseroista, myös muissa kuin metsästyksellisiltä vaikuttavissa tilanteissa."

Pääteema kirjassa oli kuitenkin sen vakuuttelu, että koira ei ole suden jälkeläinen, vaan oma, itsenäinen laji, koiraeläinten heimossa. Kirjan mukaan koira ei tarvitse niinkään voimakasta johtajaa, vaan havainnoivaa ja sitkeää opetusta siitä, mikä on kannattavaa käytöstä. Tuohon ajatukseen on helppo yhtyä, vaikkakin siinäkin ajattelussa on jo nähtävissä ylilyöntejä. En ymmärrä sitä, ettei koiralle muka saisi lainkaan käyttää EI-sanaa. Toki sen viljelyssä on oltava säästeliäs, mutta ihan yhtä hyvin koira oppii ei-käskyn, kun minkä tahansa muunkin. Se tarkoittaa "lopeta se, mitä olet tekemässä ja odota seuraavaa ohjetta". Pelkkää ei:tä on koiralle tietenkin turha huudella. Vähän myös ärsyttää sanoilla hurskastelu. Käskyä nimitetään vihjeeksi....Vihje, jota kuitenkin odotetaan noudatettavan, hmmmm?

Lukukokemuksena tämä kirja oli paljon parempi, kuin odotin. Aikaisemmista Kaimion kirjoista en ole oikein piitannut, mutta tämä oli mielenkiintoinen ja hyvin kirjoitettu.  Ja Minna Tallbergin upeat kuvat tekevät hienosti oikeutta koirien monimuotoiselle käytökselle.

"Kun ongelmakäytös toistuu, siihen liittyvät hermoradat vahvistuvat. Käytös ilmaantuu yhä voimakkaampana, yhä useammin ja yhä vähäisemmissä tilanteissa. Myös kiihtyneisyys, pelko ja stressi vahvistuvat, ellei niiden syytä korjata. Siksi ongelmakäytöksen korjaamisessa on vain yksi nyrkkisääntö: käytöksen syy on löydettävä ja tilanteen korjaamisen on lähdettävä syyn poistamisesta. "

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti