Olipa tyhjää täynnä oleva kirja. Kuin olisi vanhaa purukumia pureskellut. Kehon kieltä tässä kai oli tarkoitus käsitellä, mutta koko kirja oli kuin johdantoa, pyöritellään vaan itsestäänselvyyksiä. Ajoittain tuntuu myös, että Enäkoski elää jossain aivan toisessa todellisuudessa, kuin minä ja varsinkin lapset esitetään joinain ihannekuvansa mukaisina kiiltokuvaenkeleinä, jotka vaan ovat hyvällä tuulella ja hymyilevät. Itse olen kyllä tavannut marisevia ja kiukutteleviakin lapsia.
"Meidän tulee tarkastella maailmaa lapsenomaisen innokkaasti. Ottaa vastaan asioita, kuten lapset tekevät. He eivät valita ja marise, jos joku ei ole juuri niin kuin kotona. He sanovat jippii, jippii ja ottavat asioita sellaisina kuin ne eteen tulevat. Me aikuiset valitamme, jos emme saa maitoa aamiaisella ja jos raaka kala on ainoa ruokalaji pöydässä"
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Kiitos minäkin ottaisin kernaasti lapsia, jotka eivä marise ja kiukuttele :D
VastaaPoistaEhkä joskus vuosikymmeniä sitten (Suomisen Olli -tyyliin) lapset eivät ainakaan aikuisille voineet ääneen marista, jolloin tietysti näytti siltä että lapset ovat siistejä kilttejä lettipäitä ja sarkahousut jalassa kumartelevat kohteliaasti. Totuus taisi kyllä silloinkin olla pohjimmiltaan toinen. Olisi ehkä hieman epäilyttävää jos mikään asia maailmassa ei heilauttaisi vaan olisi aina vaan JIPPII!
R&T
No niinpä! Mutta hän itsekin on kuulemma aina iloinen ja positiivinen. Ihan kiva. Kai? En nyt sano, että ihmisten pitäisi tuoda kaikki negatiiviset tunteet julki, tai ylipäänsä ryöpyttää täydellä voimalla kaikkia tunteitansa kanssakulkijoidensa niskaan, mutta ettei koskaan? Vähän oudolle se minusta kuulostaa.
VastaaPoista